viernes, 12 de septiembre de 2014

MOONSORROW


Origen: Finlandia, Helsinki
Formados: 1995
Estilo: Black, folk, pagan
Temática: Apocalipsis, folklore, guerra, leyendas y paganismo
Enlaces: FacebookMoonsorrow y twitter
Miembros:
  • Henri Urponpoika Sorvali Guitarra, voces, teclados, Acordeon, arpa y flauta
  •  Marko "Baron" Tarvonen Batería, guitarra y voces
  • Markus Eurén Teclados y voces
  • Mitja Harvilahti Guitarra y voces
  • Ville Seponpoika Sorvali Bajo y voces
Discografía

  • Thorns of Ice Demo 1996  
  • Metsä Demo 1997
  • Promo Demo 1997  
  • Tämä ikuinen talvi Demo 1999
  • Suden uni CD 2001
  • Voimasta ja kunniasta CD 2001
  • Kivenkantaja CD 2003
  • Verisäkeet CD 2005
  • V: Hävitetty CD  2007
  • Tulimyrsky EP 2008
  • Varjoina kuljemme kuolleiden maassa CD 2011
  • Heritage: 1995-2008 - The Collected Works Recopilatorio 2014
  • Jumalten aika CD 2016
  • Soulless / Non Serviam Single 2016
  • Back to North Recopilatorio 2019
VOIMASTA JA KUNNIASTA (2001)

Mi primer contacto con la música de Moonsorrow fue el posterior Kinvenkataja pero no ha sido hasta hace bien poco que me he puesto en serio con su discografía, este álbum es anterior al mencionado  Kinvenkataja pero ya da muestra de lo que los finlandeses se traían entre manos. Con un corto espacio de tiempo entre su anterior "Suden uni" y este álbum pero el suficiente para hacerse con un sonido propio y demostrar una evolución entre ambos que les servio para granjearse el reconocimiento de público y prensa. Supongo que la historia de viking y del pagan metal sería muy distinta a día de hoy si bandas como Moonsorrow no hubiesen recogido el legado de otras bandas influyentes en el género como Mithotyn y Bathory. "Voimasta ja kunniasta" puede ser considerado como un referente en el género del viking, un álbum de extensos desarrollos, épico por momentos y lleno de una ambientación vikinga que transporta al oyente al fragor de la batalla. Un álbum que prescinde de adornos innecesarios y que si bien se apoya algunas partes de teclado e instrumentos folk en líneas genérales sus puntos fuertes son los riffs épicos de guitarra, la dualidad vocal entre partes limpias y las más agresivas y sobre todo el ambiente vikingo que logran transmitir en todo el álbum con unos temas que se van desarrollando como un viaje a través e la historia de escandinavia. (9,1).

1. Tyven 01:52  instrumental
2. Sankarihauta 07:41
 Saapui hän keskelle hävityksen
Kylään ammoin niin rauhaisaan.
Katot hehkuivat väreissä liekkien
Ja veri rakkaiden peitti maan.

Vihan nostatti ja kiiri taivaisiin.
Niin moni lieni jo tiellä tuonelaan
Vaan he viel' ei veisi häntä mukanaan.

Vaik' joukkonsa hän kokosi liki lyödyistä,
Yksin raivonsa vavahdutti julmaa vastusta.
Kai satakunta ruumista hän polki allensa,
Armoa ken sai kohtas' vain kirveen kaulalla.

"Miekanterät vapauttakaa,
Kostuttakaa kylmää rautaa!
Suokaa heille vihastanne,
Hukuttakaa hurmeen virtaan!"

"Kilpien taa piiloutukaa,
Pelkurit jo perääntykää!
Ohitsemme jos mielitte
Viimeinenkin hautaan saattakaa!"

Harvatpa kertomaan säästyivät,
Siksi veri yltyi virtaamaan.
Niin vain aika koitti myös sankarin
Kirjailtu miekka kourassaan
(vaan mies taipumaton veljet rinnallaan
Tarustoissa elää ainiaan).

3. Kylän päässä 07:38
1

Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa,
Kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa
Ja kun teräksensä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa,
Kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan?
Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt tehtäväänsä
Ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa
(ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän.
Varmaan turmaan rientävän tielle
Vain toinen hullu uskaltautuu.

2

Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät,
Leikki kanssa kuoleman vain yltyy.
Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa
Kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

3

Usein käykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi.
Tarinan kulku voitoista kääntyy
Ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan,
Näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.
Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla
Teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;
Kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata.
Kunniaton moinen työ.

4. Hiidenpelto including Häpeän hiljaiset vedet 09:20
 Missä lienee hän joka kylänsä möi,
Johti vihollisen hyökkäykseen?
Missä lienee hän joka veljensä verta
Jalkojensa juureen vuodatti?

Kuka lienee hän vailla rohkeutta,
Muinoin mieli soturin?
Kuka lieneekään vailla kunniaa,
Katkeruuden liekin polttama?

Hänkö kuullut ei teurastettavia,
Omaa heikkouttaan kirosi?
Hänkö palkan teoistansa sai,
Rikkauden taakan kera pakeni?

Taival petturin synkän taivaan alla,
Luolat susien eivät suojaa anna.
Pako ikuinen, et muuta nähdä saata,
Taival petturin niin lohduton.

Ja tiedät, silmät nuo tarkkailevat askeleita hätäisten,
On maa aina nälkäisempi mitä vähemmän se saalistaa.
Niin helppoa on upottaa matkaaja ja raskas lasti
Kun ote hellittämätön jo etsii hautapaikkaa. 
5. Aurinko ja kuu 08:14
"Aurinko ja kuu. Syttyneet kaukana sieltä Missä lehväin suoja yllein kumartuu. Kai vuosia olen jo kulkenut Muassa metsien kansojen. Olen oppinut viisautta susilta Ja nukkunut karhujen kanssa. Yhtään ihmistä en ole kohdannut, Kylänkään liepeille sattunut. Tiedä en matkaani kotoa. Kohtalo sanelee minne johtaa tie." Kaukana tyvenessä Vehreä polku verelle johdattaa. Yllä maan, taivas kattona, Loppunsa on kaikella. "Kai vuosia olen jo kulkenut Miettien veljeni lähtöä. Kunpa tietäisin minne hän päätyy. Jumalat suojelkoot häntä matkallaan." Järkähtävät vankat kalliot. Vaeltavat kuu ja aurinko. Tuulet yltyvät, myrskyt tyyntyvät. Laivojansa aallot etsivät. "Taivaalla tähdet valaiskaa, Tulen vain minä tarvitsen. Luonnosta olen syntynyt, Edessäs' mitään pelkää en."
6. Sankaritarina 13:50
"Kuolee karja, Kuolee suku, Samaten itse kuolet; Vaan nimi Ei koskaan kuole, Hältä ken on hyvän saanut. Kuolee karja, Kuolee suku, Samaten itse kuolet; Yhden tiedän Mik' ei kuole: Manalle menneen maine." (Hávamál) Jo luku viimeinen saa, Surmansa kohdannut lepää sijallaan. Veljet maljan simaa nostavat, Tyhjäksi juovat nimeen vainajan. Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen, Laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla. Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa, Alla suuren rovion lipuu hautansa. (Ja katso! Voiko toista niin ylvästä näkyä olla Kuin hiljaisten liekkien kurotus tähtiä kohti.) Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme; Jumalat ovat elävät valinneet. Veljemme syliin aaltojen laskemme; Jää hyvästi, sinut aina muistamme. Kunniaa ei miekka voi taltuttaa; Jumalat ovat sankarit nimenneet. Veljemme tuonen herralle luovutamme; Siis hyvästi - kunnes jälleen kohtaamme.
  48:35  





No hay comentarios:

Publicar un comentario